maanantai 8. syyskuuta 2014

Viikonloppu mökkimaisemissa

Syyskuu tulla tupsahti. ja virallisesti nyt se syksy alkoi.
 
Viikonloppu vierähti niin mielettömän nopeasti, Johtuu kaiketi siitä, kun vasta lauantaina menimme mökkimaisemiin..
 
Pikku hiljaa aloin jo karsimaan kesärekvisiittaa pois terasseilta ja aloin valmistelemaan mökkiä syksyn ja tulevan talven näköisiksi..
 
Ja muutamana viikonloppuna onkin jo saanut tuliakin tehdä takkaan.. Varma merkki siis siitä että meillä alkaa vähenemään nämä viikonloput siellä.
 
Sunnuntaiaamuna kuvailin rannan maisemia kun sumu oli ihan valtaisa.. ja kosteus myös.
 
 
 
 
 
Mutta muutama tunti ja aurinko paistoi ja lämpö nousi vissiin jopa 20asteeseen..
Tämmöinen  syksy on kyllä juuri minun mieleen.. ja kun kerta syksy  alkoi niin odottelenkin että puut alkavan kellastumaan ja luonto muuttuu väreihin..
 
Minulla itselläni on tällä viikolla vapaa-aikaa enemmän kun normaalisti, niin sen vapaa-ajan ajattelinkin kuluttaa ihan ulkoiluun ja liikuntaa.. ja omaan itseeni. Aika ihanaa.. Ei välttämättä tarvi tehdä mitään jos ei huvita. Mutta niin kun en osaa kummiskaan olla... Aina löytyy ja on puuhaa.. Jos ei muuta niin kaivaa kaapista sen listan.. TÄYTYY HOITAA!!! :)
 
 
Kaikille teille siellä ruudun toisella puolella toivotan aurinkoista ja lämmintä viikkoa!!!!
 
 
*Elina*
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti